• taustakuva2017

Multiaista Satoa 2004

Seitsemännen kesän otsikkona on Taidosta taiteeksi. Sato-seminaarissa pohditaan taidon ja taiteen välistä yhteyttä ja niiden eroavaisuuksia, taidon merkitystä taiteessa, sen kehittymistä taiteeksi. Käden taidosta käsityötaiteeksi ja kuvataiteeksi, musikaalisuuden kehitystä luovaksi ja esittäväksi säveltaiteeksi, ilmaisutaidon kehittymistä esittäväksi taiteeksi - lapsuuden kasvu- ja elämyspohjan merkitystä kaikessa tässä. Mukana ovat skenografi, multiainen Maija Pekkanen, Helsingin Kaupunginteatterin pääpukusuunnittelija, Euroopan Skenografiliiton nykyinen puheenjohtaja, lastentarhanopettaja, multiainen Tuula Kahila, draamapedagogi, multialainen Satu Olkkonen Jyväskylän yliopistosta ja puheen lehtori, multiaista sukujuurta oleva kesämultialainen Malla Kuuranne Teatterikorkeakoulusta. Kylävierailukohteena on Väätäiskylä.

Kynnäskonsertissa Multian djembet goes afro ja Multiaisen Sadon monivuotinen, nyt toimikunnasta etääntyvä Olavi Kangas saa ´taikarummun´ kera Reima Viitalan lahjalaulun. Nuortenkonsertin isäntänä on Protoni Kimmo Riikosen haastamana, mukana Butterfly ja muita multiaisia kokoonpanoja. Romanttisella iltapalalla on tarjolla hyvän ruoan lisäksi musiikkia, elämyksiä ja ajatuksia parisuhteesta. Tunnelmaan virittämässä Kalle Kangas, Jouko Mäki-Lohiluoma, Reima Viitala ja Elina Suni. Kylätapahtumassa Väätäiskylällä vanhan tervatehtaan maisemissa ´Käden taidot´-näyttelyssä on esillä vanhaa ja uutta Väätäiskylältä. Vanhassa Väätäsessä pitopöydän ovat kattaneet kylän emännät ja Väätäiskylän lavalla toteutetaan vanhan ajan iltamat, ohjelmassa kyläteatterin esittämä ´Toinen nuoruus´-näytelmä, ohjaajana Jarmo Kirjavainen, tanssit tahdittaa Jukka Leppäkankaan orkesteri. Kirkossa konsertoi laulaja Pauliina May (Pohjanheimo) kera säveltäjä-pianisti Izak Boomin ja Kalle Kankaan. He esittävät hollantilaisen Boomin sävellyksiä Eino Leinon runoihin. Unikeon yökonsertissa yötunnelmoinnista vastaavat Matti Pesonen, urut, Osmo palmu, kitara, Keurusselän selloklupi, Liina Leijala, Lauri Rantamoijanen, Kuisma Eskola ja Kalle Kangas.

Osuuspankin kerhohuoneeseen graafikko, kuvataiteilija Raimo Reinikainen koonnut näyttelyn luontoaiheisista akvarelleista. Sari Salmela tuo Helsingistä mukaansa Helsingin Kaupunginteatterissa esitetyn Tuhkimo-musikaalin puvustuksen, Ari Valkola Multialta ottamiaan luontokuvia, Martti Innanen naivistisia öljyväritöitä innoittajanaan Multia, seppämestari Seppo Riihonen Tampereen Tammerkosken puiston taontatöitä sekä artesaani Katja Auer kierrätysmateriaalista valmistamiaan iltapukuja ja asusteita.

Pappilan pihapiiri on vallattu kuvataiteen käyttöön. Iina Koppinen, Vilho Rössi, Jorma Saarinen, Eero Honkanen, Teija Lampinen, Pia Honkanen ja Pertti Kankaanpää ovat koonneet sinne laajan näyttelykokonaisuuden.